KRISTIINAN* TARINA

Olen 32 vuotias ruova. Olen kotoisin vanhoillislestadiolaisestaperheestä. Meitä oli kahdeksan sisarusta, äiti ja isä. Nyt onjäljellä seitsemän sisarusta ja äiti, sillä sekä isäni että yksi pikkuveljistäni lähtivät pois tästä ajasta oman kätensä kautta. Isäni pois menosta on 18 vuotta, pikkuveljeni muutti Taivaaseen isän perässä kuukausi sitten.

En kovin paljoa muista noista ajoista, kun perheeni kuului tuohon vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Kukaan perheestäni ei kuulu siihen enää. Sen kuitenkin muistan, että hoitokokouksissa istuimme -80 luvulla muutamia kertoja. Paljon olen myös äitini kanssa keskutellut asioista, ja hän on kertonut, millaista tuo aika oli.

Isääni ja äitiäni syytettiin monista synneistä, osa oli varmasti aiheellisia syytöksiä (?), osa ei. Yksi synti oli ainakin se, että isäni seurasi moottoriurheilua ja kävi koiranäyttelyissä. Sekä äitini että isäni joutuivat tuon vanhoillislestadiolaistuomariston eteen myös siitä, että äitini oli ollut raskaana mennessään naimisiin isäni kanssa. He pyysivät anteeksi tuota syntiään, mutta siihen silti palattiin uudelleen ja uudelleen. Useaan kertaan vanhempani siis tuosta synnistään joutuivat tekemään parannusta. Myös joistain vääristä hengistä syytettiin. 80-luvunpuolivälissä isäni sidottiin synteihinsä ja erotettiin vanhoillislestadiolaisuudesta.

Isäni ei kestänyt, vaan sairastui depressioon ja meni psykoosiinkin. Hän oli psykiatrisessa sairaalassakin. Joulu aaton-aattona -89 isäni löydettiin kuollena, hän oli ampunut itsensä. Isäni oli tuolloin35 vuotias. Uskoaan Vapahtajaansa hän ei koskaan menettänyt. Kahdeksan lasta ja nuori leski jäi suremaan. Vanhoillislestadiolaisetsukulaiset ja uskon ystävät julistivat isälleni kadotustuomion.

Ajauduin pois tuosta herätysliikkestä varsin nuorena. Olinkin sukuni musta lammas. Elin omilla teilläni 24 vuotiaaksi. Mutta sitten Pyhä Jumala kutsui minua, ja otin tuon kutsun vastaan. Olin kuitenkin sidottu lapsuudessa oppimiini oppeihin hyvin pahasti, enkä tuntunut pääseväni niistä vapauteen. Kuitenkin synnin hätä oli niin valtava, että lupasin mennä takaisin tuohon lapsuuteni seurakuntaan, jota Jumalan valtakunnaksi olin kuullut kutsuttavan. Silloin ylhäältä kuului lempeä ääni: "Sinä olet jo minun lapseni!"

Siitä alkoi vapautuminen, olinhan pelastettu Vihollisen kynsistä!

Pikkuveljeni kasvoi kaaoksen keskellä. Äitini teki irtaantumista vanhoillislestadiolaisuudesta, ja tämä irtaantumisprosessi on edelleen käynnissä. Sisarukseni yksi toisensa jälkeen ovat "menneet maailmaan". Pikkuveljelleni, tälle, jota nyt suremme ja ikävöimme suunnattomasti, tuli tutuksi päihteet ja Vihollisen paha maailma. Hän sairastui myös depressioon. Minä kannoin häntä rukouksin.Rukoustaakkani, jonka Jumala minulle antoi, oli valtava. Huoli oli kova tuosta veljestäni, joka tuntui kuin luisuvan syvään rotkoon käsistämme.

Aistin hänen sisimpänsä, ja se oli haurasta kuinsärkyvä kristalli. Kuitenkin, rukouksistani huolimatta, hänen elämänsä tässä ajassa tuli päätepisteeseen toukokuun 27. päivänä 2006. Hänen voimansa loppuivat. Hän jätti viestin:"En kuulu tänne..." Näinkö Jumala vastasikin rukouksiini? Otti tuon veljeni Kotiin, että hän saisi levätä ja että minulla olisi selkeämpi määränpää: Kotiin rakkaitteni luokse!

"Tule Jeesus ja siunaa lastas, on tuulinen maailman tie. Kätes voimaks turvaksi anna, kun uuvun niin nosta ja kanna.I kirauhaan kerran vie."
---
* Nimi muutettu kirjoittajan luvalla.

PALAA PÄÄSIVULLE TÄSTÄ